Ajankohtaista

13.06.2011: Palaveri onnistuu myös pilvipalveluna


Kallista, monimutkaista ja lähinnä isompien vientiyritysten juttu. Siinä selityksiä, joita etäneuvotteluratkaisuja tarjoavan Neukkarin toimitusjohtaja Miika Liljedahl, myyntijohtaja Mika Mäkelä ja tekninen palvelupäällikkö Mari Tamminen saavat kuulla etenkin pk-yrityskentältä.

Mielet muuttuvat kuitenkin nopeasti, kun asiakkaille kirkastuu millaisin panoksin monipuoliseen ja joustavaan videoneuvottelutekniikkaan pääsee tänä päivänä kiinni. Kalliiden laite- ja tilainvestointien sijaan tekniikkaa on tarjolla jo muutaman satasen kuukausihinnalla.

– Riittää, kun käytössä on vähintään pari läppäriä ja internetyhteys. Laitteistopohjaisilla huonejärjestelmillä videokuvan teräväpiirto-tasoon riittää jo alle yhden MB:n yhteys, Mäkelä tiivistää.

Neukkarin ratkaisuissa kustannussäästöä syntyy myös siitä, että tekniikka on liitettävissä saumattomasti jo olemassa oleviin yhdistetyn viestinnän (UC) ratkaisuihin. Samalla se mahdollistaa aidosti ajasta ja paikasta riippumattoman etätyöskentelyn vaikkapa omalta työpisteeltä tai kotisohvalta.

– Esimerkiksi Microsoftin ja IBM:n UC-ratkaisuissa videoneuvottelun käynnistäminen on yhtä vaivatonta kuin vaikkapa sähköpostin käyttö. Merkittävä etu on sekin, että järjestelmämme on rakennettu pilvipalveluksi. Näin asiakas ei maksa turhasta, vaan oman kulloisenkin tarpeensa mukaan, Mäkelä lisää.

 

Käyttöä myös kotimaassa

Kiinnostus etäneuvottelutekniikkaan on ollut viime vuosina selkeässä kasvussa. Syitä löytyy paitsi luonnonmullistusten aiheuttamista harmeista lento- ja raideliikenteelle myös yritysten omista kustannuspaineista, jossa tehokkuus- ja säästökriteerit on ulotettu myös liikematkailuun.

Innostus jatkuviin työmatkoihin, lentokenttien lähtöselvitysjonoihin ja hotelliasumiseen on toisaalta hiipunut myös henkilöstön keskuudessa. Entistä useampi asiakastapaaminen tai tiimipalaveri ollaan valmiita hoitamaan etänä, jos se vain lopputuloksen kannalta on mahdollista.

– Avainasia on, kuinka ylin johto saa jalkautetuksi etäneuvottelutekniikan koko organisaatioon. Olemme havainneet, että monessa tapauksessa innostus hiipuu juuri tähän. Toinen pulma on liian vähäiseksi jäävä käyttäjätuki. Me olemme panostaneet molempiin, palvelupäällikkö Mari Tamminen painottaa.

Vuonna 2007 perustetulla Neukkari Oy:llä on toimipisteet Vantaalla ja Hämeenlinnassa. Yhtiö työllistää 11 etäneuvottelualan ammattilaista. Liikevaihto on noin 3 miljoonaa euroa.

Kasvupotentiaalia löytyy toimitusjohtajan mukaan vielä kosolti, kunhan kotimarkkinayrityksetkin saadaan oivaltamaan videotekniikan tarjoamat mahdollisuudet. – Moni ajattelee, että etäneuvotteluilla ja videopuheluilla välttää turhaa matkustamista eri puolille Suomea tai ulkomaille. Se kuitenkin toimii yhtä hyvin myös Kehä kolmosen sisällä, jonka ruuhkissa kuluu päivä päivältä enemmän tehokasta työaikaa”, Miika Liljedahl huomauttaa. www.neukkari.fi

LUE KOKO LEHTI sähköisessä muodossa



Takaisin
 KYSY LISÄTIETOJA   TILAA ESITTELY
Nimi/yritys:
Sähköposti:
Puhelin:
Viesti:
imgExclamationMark
HYÖDYT JA EDUT
  • Tehokkaammin työssä - enemmän vapaa-aikaa
  • Videoneuvottelu PC/MAC -työasemilla tai iOS / Android -mobiililaitteilla
  • Sertifioitu Microsoft Lync -integraatio
  • Säästää matkakustannuksia ja ympäristöä
  • Lisää tuottavuutta, tehostaa oppimista



© Neukkari. 2011 | Palaute